2008

Skanska Infra osti Tecrin mittausliiketoiminnan

Skanska Infra Oy on 27. helmikuuta sopinut Tecri Oy:n mittausliiketoiminnan ja siihen liittyvän kaluston ostamisesta. Kauppa astui voimaan 1. maaliskuuta. Tecrin koko henkilöstö, yhteensä kymmenen henkilöä, siirtyy samalla Skans-ka Infra Oy:n perustaman mittausyksikön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Mittausyksikön vetäjäksi on nimitetty Juha Rissanen, joka on Tecrin tä-mänhetkinen toimitusjohtaja ja omistaja.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla toimiva Tecri on erikoistunut maarakentami-seen ja talonrakentamiseen liittyvään mittaukseen, kuten maa- ja rakennus-mittaukseen, kalliomittaukseen, paalutus- ja stabilointimittauksiin sekä mas-sojen määrittelyyn. Skanska on ollut yksi sen suurimmista asiakkaista.

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimiti-lojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakenta-mispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamis-palvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 1,1 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 3 400.

Kaupan välittäjänä toimi aluepäällikkö Pertti Vallila Suomen Yrityskauppojen Helsingin toimipisteestä.

Lisätietoja:

Skanska Infra Oy, aluejohtaja Pertti Heininen, puh. 050 559 6319

Tecri Oy, toimitusjohtaja Juha Rissanen, puh. 0500 817 457

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Merja Vuoripuro,
merja.vuoripuro@skanska.fi, puh. 09-6152 2426

Suomen Yrityskaupat, Pertti Vallila 040 567 7335

Turvatec Oy:lle uusi enemmistöosakas

Pitkän linjan yrittäjä Veikko Tamminen osti 15.2.2008 toteutuneella kaupalla hollolalaisen Turvatec Oy:n osake-enemmistön. Tunnettuja pyörätelineitä ja erilaisia katoksia valmistava Turvatec jatkaa laadukkaitten tuotteiden valmistusta. Tamminen tuo yhtiön tunnustetun suunnitteluosaamisen rinnalle oman myynti- markkinointi- ja yrittäjäkokemuksensa. Suomen Yrityskaupat Oy Lahti toimi kaupan välittäjänä.

Turvatec Oy on Suomen johtava julkisten tilojen sekä kiinteistöjen turvallisten ja käyttäjäystävällisten pyörätelineiden ja erilaisten katosten valistaja. Eri kaupunkien katukuvassa ja mm. VR:n asemien piha-aluilla nähdään taajaan yhtiön valmistamia tuotteita. Yrittäjänä toimineen Raine Anttosen lähtökohtana on ollut turvallisen toiminnallisuuden, kestävyyden ja muotoilun yhdistäminen. Turvatec Oy on toiminut hyvänä ja innovatiivisena suunnittelijana tunnetun Raine Anttosen luotsaamana vuodesta 1992 alkaen.

Veikko Tamminen tunnetaan lähinnä piirilevy- ja elektroniikkateollisuudesta, jossa hän on toiminut yhtiöittensä kautta usean vuoden ajan. Lahden Autec Oy:n toimitusjohtajuuden ja osakkuuden lisäksi Tammisella on aina ollut useampia yrityshankkeita vireillä. Tammisen vahvuuksiin kuuluvat myynnin ja asiakassuhteiden hoidon lisäksi yritystoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Turvatec Oy:ssä Tammista miellytti hyvät ja hyvin suunnitellut tuotteet sekä potentiaali tehostaa yhtiön toimintaa osaamisellaan. Kaikki tuotteet ovat omaa suunnittelua ja ne valmistetaan suurelta osin alihankinnassa.

Lahdessa 22. helmikuuta 2008

Suomen Yrityskaupat Oy Lahti

Lisätietoja:

Raine Anttonen, Turvatec Oy, 0400 842 774

Veikko Tamminen, toimitusjohtaja, Turvatec Oy, 0400 350 998

Sukupolven- ja omistajanvaihdosseminaari Helsingissä

Sukupolven- ja omistajanvaihdosseminaari

VR Kokouskeskus, Rautatientori 1 C, Helsinki

5.3.2008

klo 09.00 – 16.30

>> Ilmoittaudu
Ohjelma

.
8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

.
9.00 Avaus

.
9.15 Juridiikka sukupolven- ja omistajanvaihdoksessa – valmistelu, toteutus ja verotusVeroasiantuntija, VT Leena Romppainen, Suomen Yrittäjät

• Mitä omistajanvaihdoksessa siirtyy?

• Tarvitaanko yritysrakennemuutoksia?

• Perhevarallisuuden hallinta

• Vaihtoehtoja sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen

• Yritystoiminnan lopettaminen

• Verohuojennukset ja verohallinnon arvonmääritysohjeistus

• Omistajanvaihdoksen verotuksen uudistusnäkymät

.
11.15 Lounas

.
12.20 Yrityksen arvon määrittäminenToimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Oy

• Arvonmääritys käytännössä ja mihin yrityksen arvo perustuu

• Arvonmäärityksen menetelmiä

• Yrityksen arvon maksimoiminen

.
13.20 Kahvi

.
13.50 Jatkajan näkökulma, yritys-caseToimitusjohtaja Jussi Viskari, Seimer Oy

• Uravaihtoehdoista sukupolvenvaihdospäätökseen

• Sukupolvenvaihdoksesta uusi suunta yritykselle?

• Kuka siirtymäprosessia johtaa?

• Mitä vaihdos vaatii luopujalta, mitä jatkajalta?

• Mitä tulee tehdä, mitä välttää?

.
14.50 Omistajanvaihdos – hallittu harppaus uuteen?Psykologi Pia Tulisalo, Prover Oy

• Sukupolvenvaihdoksen herättämät ajatukset ja tunteet

• Vaihdoksen eri vaiheet ja muuttuvat roolit

• Luopumisen tuska – totta vai tarua?

• Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

• Onnistuneen sukupolvenvaihdoksen käytännön toimet

.
15.50 Kokemuksia TE-keskuksen ViestinVaisto-palvelustaSenior Partner Juha Oikarinen, JP Oikarinen & Co Oy

.
16.20 Päätössanat

.
16.30 Seminaari päättyy

.

.

TERVETULOA MUKAAN!


Ilmoittautuminen viimeistään 25.2.2008Koulutuksen nro 10


Kouluttajat:

Veroasiantuntija, VT Leena Romppainen, Suomen Yrittäjät

Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat Oy

Tj. Jussi Viskari, Seimer Oy

Psykologi Pia Tulisalo, Prover Oy

Senior Partner Juha Oikarinen, JP Oikarinen & Co Oy


Jäsenhinta 195 € (+ alv)/hlö, 300 € (+ alv)/ kaksi henkilöä samasta yrityksestä

Normaalihinta 280 € (+ alv)/hlö, 430 € (+ alv)/ kaksi henkilöä samasta yrityksestäKahvit ja lounas sisältyvät hintaan.


Tiedustelut:

Helsingin Yrittäjät, puh. (09) 6126 2313 tai

Suomen Yrittäjien Sypoint, puh. (09) 229 229 94 tai kurssit@yrittajat.fi


Yhteistyössä:

Helsingin Yrittäjät ja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy

Peruutukset: Mikäli osallistuja peruu osallistumisensa 25.2. jälkeen,

perimme peruutusmaksuna 30 euroa. Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin neljä päivää ennen koulutusta
tai osallistuja jää saapumatta tilaisuuteen siitä etukäteen ilmoittamatta, perimme koko osallistumismaksun.

Yrityskauppatilaisuus Eurajoella 26.2.2008

YRITYSKAUPPA/SUKUPOLVENVAIHDOS-TILAISUUS

Aika Tiistaina 26.2.2008 klo 8.45-14.00

Paikka Vuojoen Kartano, auditorio Bassi, Kartanontie 28, Eurajoki

Tervetuloa Nordea Pankin ja Satakunnan TE-keskuksen yhteiseen
yrityskauppa/sukupolvenvaihdos- asiakastilaisuuteen.

OHJELMA

8.45-9.15 Aamukahvi

9.15- 9.25 Tilaisuuden avaus

– Aluejohtaja Kari Kaivo-oja Nordea Pankki

9.25-10.45 Yrityskaupan ja sukupolvenvaihdoksen keskeisimmät verokysymykset

– Oikeustieteen tohtori, finanssioikeuden professori Jaakko Ossa

10.45-12.00 Yrityksen arvon määritys ja kaupan järjestelyt

– Toimitusjohtaja Juha Rantanen, Suomen Yrityskaupat

12.00-12.45 Yrityskaupan rahoitusvaihtoehdot

– Rahoitusjohtaja, VT Kirsti Myllylä, Nordea Pankki

12.45-13.15 Satakunnan TE- keskuksen palvelut yrityksille omistajanvaihdostilanteessa

13.15-14.00 Lounas

Pyydämme teitä vahvistamaan saapumisenne Leena Ahlgrenille viimeistään

keskiviikkona 20.2.2008 sähköpostilla: leena.ahlgren@te-keskus.fi.

Tilaisuus on maksuton

A. Wennström Oy osti Seriväri Oy:n liiketoiminnan

Suomen ainoa vesiväri- ja taululiitutehdas A. Wennström Oy on 31.1.2008 toteutuneella kaupalla ostanut Seriväri Oy:n tekstiili- ja silkkipainopainovärien painantaan ja värjäykseen liittyvien tuotteiden ja välineiden valmistusta ja myynti käsittävän liiketoiminnan. Suomen Yrityskaupat Oy toimi kaupan neuvonantajana.

Seriväri Oy on Suomen johtava toimija alallaan. Toimitusjohtaja Urpo Eklundin pitkän kokemuksen ja innovatiivisuuden tuloksena Seriväri Oy on kehittänyt omat myrkyttömät, vesipohjaiset tekstiili- ja silkkipainovärituotteet. Yhtiön markkinointi tapahtuu kotimaan lisäksi pääasiassa Skandinavian ja Baltian alueella. Seriväri on ollut yli 15 vuoden ajan kansainvälisen Screenprinting & Graphic Imaging Association International SGIA:n jäsen, mikä on merkinnyt tuoreimpien tietojen saamista alan uutuuksista.

Serivärin tuotevalikoimassa korostuvat ympäristöystävällisyys ja uusi teknologia, mikä on merkinnyt asiantuntemusta ja tuotejohtajuutta yhtiön markkinointialueella. Lähes kaikki valmistettavat tuotteet ovat omaa kehitystä, mikä antaa parhaat mahdollisuudet oikean tuoteinformaation antamiseen asiakkaillemme.

Seriväri Oy:n liiketoiminta täydentää ja laajentaa A. Wennström Oy toimintaa väriteknologian alalla. Toteutetun kaupan avulla Serivärin liiketoiminta saa uutta kehitys- ja kasvuhakuista verta. Urpo Eklundin luomalta vahvalta pohjalta on hyvä ponnistaa uusin haasteisiin.

Seriväri Oy:n työntekijät siirtyvät A.Wennström Oy:n palvelukseen. Toimitusjohtaja Eklund tukee riittävän siirtymäajan konsultoimalla uutta omistajaa. Näin toiminta ja osaava asiakaspalvelu jatkuvat keskeytyksettä. Toiminta jatkuu toistaiseksi Serivärin tiloissa Elimäenkadulla ainakin huhtikuun loppuun asti.

Lahdessa 31. tammikuuta 2008

Suomen Yrityskaupat Oy Lahti

Lisätietoja:

Tapio Tattari, toimitusjohtaja, A. Wennström Oy, 0400 492 373

Urpo Eklund, toimitusjohtaja, Seriväri Oy, 0400 408 716

100 miljoonan euron liikevaihto myynnissä

Yksistään Suomen Yrityskauppojen myynnissä olevien kohteiden yhteenlaskettu liikevaihto on tällä hetkellä noin 100 miljoonaa euroa. Kohteista vain osa näkyy julkisuudessa. Yhteenlasketut hintapyynnöt olivat noin 63 miljoonaa euroa. Hinnat pitävät sisällä myös huomattavia kiinteistö- ja sijoitusomaisuuksia, joten edes keskimääristä liiketoiminnan hintaa ei luvusta voida aivan suoraan laskea. Keskimääräisesti takaisunmaksuaika sijoittuu alle viiden vuoden. Suoraan laskien keskimääräinen hintapyyntö oli 750 000 euroa ja liikevaihto 1,2 miljoonaa euroa. Yrityskohtaisesti hintapyyntö vaihtelee tyypillisesti 2 – 6 vuoden takaisinmaksuajoissa ja euromääräisesti joistakin kymmenistä tuhansista jopa yli kymmenen miljoonan euron. Liikevaihtojen vaihtelut ovat vieläkin suurempia.

63 miljoonan euron hintapyyntö tarkoitta samankokoista rahoitustarvetta. Jos rahoitus tulisi kokonaan pankeilta, lainan takaisinmaksuaika olisi viisi vuotta ja korko 6 %, voidaan sanoa, että uusjaossa on myös noin 12 miljoonan euron rahoitustulot sekä näiden päälle tulevat muut pakeille maksettavat kulut. Käytännön syistä rahoitus koostuu useammasta lähteestä, joten korkotuotot jakautuvat näin myös useammalle taholle.

Työntekijöitä yrityksissä on yhteensä noin 600. Työ on varsin tuottavaa, sillä liikevaihto henkeä kohti oli keksimäärin noin 170 000 euroa. Valtiolle nämä yritykset tuottavat vuosittain arvonlisäveroina, sosiaaliturvamaksuina ja yritysveroina yli 30 miljoonaa euroa. Tämän päälle tulevat palkansaajien tuloverot arviolta yli 4 miljoonaa euroa. Ostoja muilta yrityksiltä myytävät yritykset tekevät kymmenien miljoonien eurojen edestä vuosittain.

Luvut kertovat ainakin sen, kuinka paljon vartioina Suomen Yrityskauppojen asiantuntijaketju on etsiessään näille yrityksille osaavat ja kykenevät uudet omistajat, työntekijöille uudet työnantajat, asiakasyrityksille ja kuluttajille uudet palveluiden ja tavaroiden tuottajat, tavarantoimittajille uudet asiakkaat, rahoittajille velalliset ja valtiolle uudet veromaksajat.

Tämän vaativan ja vastuullisen työn kustannus on vain joitakin prosentteja maksetusta kauppasummasta. Lähes jokaisesta kohteesta on vakavat kauppaneuvottelut jatkuvasti meneillään ja vain aniharva yritys jää Suomen Yrityskauppojen kautta myymättä kohtuullisessa ajassa. Hyvään osumatarkkuuteen ja tehokkuuteen on päästy yli kymmenen vuoden systemaattisella laadun ja menetelmien kehittämisellä. Kokemusta onkin kertynyt jo yli tuhannesta omistajanvaihdoksesta.

Tejara Oy:lle lisäkapasiteettia Amitecin Uudenkaupungin konepajan ostolla

Erityisesti telakka alalla rakennustöitä tekevä Telakka- ja Rakennustyöt
Tejara Oy sai nopeasti apua kapasiteetin lisäykseen ostamalla Amitecin Oy:n
Uudenkaupungin tuotantokapasiteetin.

Täyden palvelun kokonaistoimittajana ja projektitalona toimivalle Amitecille
kauppa taas mahdollisti toiminnan tehostamisen siirtämällä Uudenkaupungin
liiketoiminnan Laitilan yksikköön. Samalla tuotantopaletti ajanmukaistettiin
ja yhtiö luopui ympäristöteknologian tuotteiden valmistuksesta. Henkilöstö
siirtyy Laitilan yksikköön ja näin henkilövähennyksiä toimenpide ei aiheuta.
Uudenkaupungin tuotantokapasiteetin tuotanto muuttuu nyt laivojen
rakentamiseen, johon konekanta ja tilat soveltuvat hyvin.

Kaupan välitti Suomen Yrityskauppojen aluepäällikkö Kari Tuomes Turusta.

Lisätietoja: tj Raine Kuusisto Amitec Oy puhelin 040 300 2252, tj Petri
Rantanen Tejara Oy puhelin 0400 740205 , Kari Tuomes Suomen Yrityskaupat Oy
0400 601 658

Tammituotteet Oy löysi osaavan jatkajan

Kaarinalainen Tammituotteet Oy on 1989 perustettu puutarhakoneiden ja moottorisahojen huoltovaraosien sekä alan tarvikkeiden maahantuonti ja tukkukauppa.

Yhtiö on alallaan hyvin tunnettu erikoisliike, jolta löytyy kattava valikoima varaosia useimpiin merkkeihin. Yhtiön jälleenmyyjäverkosto on maanlaajuinen.

Kokenut alan yrittäjä Jari Elo Helsingistä osti Tammituotteet Oy:n 7.1.2008 solmitulla kaupalla.

Elo on osaomistajana ja johtanut mm. Tarha-Tuote Oy:tä, joka puolestaan toimii puutarha- ja rautakauppa-alalla maahantuovana tukkuliikkeenä.

Tammituotteet Oy jatkaa itsenäisenä yhtiönä ja Elon aikomuksena on käyttää kokemustaan yhtiön hyväksi sekä kehittää ja laajentaa Tammituotteet Oy:n menestyksellistä toimintaa.

Kaupan välitti Suomen Yrityskauppojen aluepäällikkö Kari Tuomes Turusta.

Lisätietoja: Jarmo Tamminen 050 553 7332, Kari Tuomes 0400 601 658

Ruotsalainen pörssiyhtiö Addtech hankkii Kouvo Automation Oy:n

Addtech AB –konserniin kuuluva Addtech Life Science on 3. tammikuuta 2008 allekirjoittanut sopimuksen Kouvo Automation Oy:n kaikkien osakkeiden hankinnasta. Myyjät ovat Seppo Lappalainen ja Pentti Rantala. Kaupan välittäjänä toimi Suomen Yrityskaupat –ketjun Lahden toimipiste.
Kouvo Automation Oy myy punnitus- ja pintamittauslaitteita sekä virtausantureita suomalaiselle energia-, kemian-, paperi- ja massateollisuudelle sekä yhtiöille, jotka valmistavat laitteita edellä mainituille teollisuudenaloille. Yhtiö edustaa oman alansa johtavia laitevalmistajia ja sillä on hyvin vahva asema omalla asiakas- ja tuotesegmentillään. Kouvo Automation Oy tarjoaa asiakkailleen myös laitteiden sovelluspalveluita, huoltoa sekä koulutusta. Yhtiön liikevaihto on 2,4 miljoonaa euroa ja sillä on seitsemän työntekijää.

Kuvo Automation Oy täydentää Addtech-konsernin toimintaa prosessitekniikan alalla. Hankinnan avulla Addtech saa lähes 200 miljoonan kruunun arvosta laite- ja komponenttimyyntiä. Alan kehitysmahdollisuuksia pidetään hyvinä.

Hankinnalla arvioidaan olevan hienoinen positiivinen vaikutus Addtechin osakekohtaiseen tulokseen kuluvalla tilikaudella. Kauppa arvioidaan saatavan päätökseen 14. tammikuuta 2008.

Addtech on tekniikan alan kauppakonserni, joka kehittää ja myy korkeateknologisia komponentteja ja järjestelmiä teollisuusyrityksille ja palveluelinkeinoalalle. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin 4,1 miljardia SEK ja työntekijöitä on noin 1400. Asiakkaat ovat etupäässä mekaanisen teollisuuden, ajoneuvoalan, telekommunikaatio- ja elektroniikan alan valmistajia sekä tutkimus- ja hoitoalan laboratorioita Pohjolassa. Addtech tuo asiakkaalle sekä teknistä että taloudellista lisäarvoa. Addtechin osakkeet on noteerattu Pohjoismaisessa Pörssissä.

Tukholmassa 3. tammikuuta 2008

Addtech AB

Lisätietoja:
Johan Sjö, VD Addtech AB, +46 8 470 49 03
Göran Hagsten, vVD Addtech Life Science AB, +46 8 594 11 352
Asko Viren, Suomen Yrityskaupat Lahti, +40 7630 343

Jätke kontaktisoov

Jätke kontaktisoov

Jätke oma telefoninumber või e-posti aadress ning me võtame teiega ühendust!

Kontakt